|
Tontti on alkujaan vanhaa Lemin pappilan maata.
Sillä ei ole ollut muita rakennuksia
kuin pappilan riihi.
Nykyään tontin omistaa Lemin Kotiseutuyhdistys. |
![]() |
|
Nykyinen museotupa, Hongiston tupa, rakennettiin alun perin Savitaipaleella. Tupa siirrettiin Anttilan kylään Valkealaan, kun toinen Hongiston veljeksistä muutti sinne vävyksi ja otti tupahirret mukaansa. Vuonna 1882 valmistuneessa talossa on nykyisin tuvan lisäksi sali ja kaksi kammaria. Lemille talo siirrettiin 1974. |

|
Saunan on suunnitellut ja rakentanut Tommi ja Raimo Taipale vuonna 2001. Saunarakennuksen hirret on veistetty Jaakko Kiljusen sahalla Vainikkalassa paikallisista puista. Sieltä se on siirretty ja pystytetty museolle talkoovoimin.
|
|
![]() |
|
|
|
Saunan lämmitykseen käytetään aikaa useita tunteja. Löylyä saunassa riittää vaikka koko illaksi. Leppä on todettu parhaaksi savun lähteeksi. |
||
|
Tuvan henki rauhoittaa muistelemaan menneitä vuosikymmeniä. |
![]() |
|
![]() |
|
|
Museolla elokuussa järjestettävät maalaismarkkinat elävöittävät museon arkea. |
Alueella sijaitsee
lukuisia rakennuksia, |